Tilapäisenä sosiaalityöntekijänä toimimisen kelpoisuusehtoja ei saa höllentää

Tilapäisesti sosiaalityöntekijänä työskentelevien kelpoisuusehtoja ei saa höllentää. On välttämätöntä, että tilapäisesti sosiaalityöntekijänä työskentelevältä edellytetään sosiaalityön pääaineopintoja ja opiskelupaikkaa sosiaalityön maisteriopinnoista. Muu koulutus tai muu työkokemus kuin sosiaalityöntekijän työkokemus ei voi tuoda riittävää osaamista ja ammattitaitoa näin vaativaan tehtävään. Avoimesta yliopistosta ei voi valmistua ammattiin.

Sosiaalityöntekijän työssä käytetään merkittävällä tavalla julkista valtaa, ja työskennellään kaikista heikoimmassa asemassa olevien asiakasryhmien kanssa. Tämän takia ei voi olla niin, että tilapäisesti sosiaalityöntekijänä työskentelisi henkilö, joka ei missään vaiheessa tule edes valmistumaan sosiaalityöntekijän ammattiin.

Itsekin olen aikanaan, ennen nykyistä sosiaalihuollon ammattihenkilölakia, työskennellyt sosiaalityöntekijänä ns. väärän pääaineen maisterina. Omakohtaisesta kokemuksesta voin sanoa, että vaikka takana oli sosiaalityön ja julkisoikeudenkin opintoja, niin myöhemmin opiskellessani pääainetta vastaavia opintoja sosiaalityöstä, ymmärrys ja osaaminen sosiaalityöstä kertaantui moninkertaisesti. Sitä osaamista ei voi saada vain sosiaalihuollon työtehtäviä tekemällä tai muulla tutkinnolla, jos koulutus ei sisällä kaikkia sosiaalityön yliopistollisen koulutuksen sisältöjä harjoitteluineen.

Asia on niin tärkeä minulle, että sitä on tuotava ilmi. Siitäkin huolimatta, että kyse on hallituksen esityksestä ja minulla on hallituspuolueen jäsenkirja. Uskon, että sosiaalihuolto ja sosiaalityö on yleisesti ottaen niin heikosti tunnettua, että ehdotuksen todellisia vaikutuksia ja merkityksiä ei tunneta - ja se ei katso puoluekirjaa. Jonkun on kuitenkin pidettävä sosiaalityön ja sen asiakkaiden puolta ja tuotava sosiaalityön ääni kuuluviin, koska monella sosiaalityön asiakkaalla ei ole voimavaroja tuoda omaa ääntänsä kuuluviin.

Julkisessa keskustelussa törmää monesti myös siihen, että sosionomi- ja sosiaalityöntekijätutkintojen ajatellaan olevan synonyymit toisilleen, vaikka ne ovat kaksi eri tutkintoa omalla osaamisellaan ja molempia tarvitaan. Sosiaalityöstä myös puhutaan eräänlaisena kattokäsitteenä sosiaalipalveluille ja puhutaan esimerkiksi aikuissosiaalityöstä tai perhesosiaalityöstä. Mielestäni olisi parempi puhua eri sosiaalipalveluista, koska sosiaalipalveluissa työskentelee useampi ammattiryhmä ja kaikki sosiaalipalvelujen asiakkaat eivät ole automaattisesti sosiaalityön asiakkaita, vaan voivat olla esimerkiksi sosiaaliohjauksen asiakkaita.

Erityisen tuen tarpeessa olevat, sosiaalityön asiakkaat ansaitsevat kuitenkin sen, että heidän asioistaan vastaa henkilö, joka on laillistettu ja kelpoinen sosiaalityöntekijä tai sellaiseksi valmistuva. Sama pätee myös muihin soten laillistettuihin ammattihenkilöihin; asiakkaat ja potilaat ansaitsevat sen, että heidän asioitaan hoitaa tarkoituksenmukaisin ammattihenkilö, esimerkiksi sosiaaliohjaaja, sairaanhoitaja, lääkäri tai psykologi ja että näillä henkilöillä on tehtävään oikea koulutus. Sosiaalihuollon laatu ei parane pätevyysvaatimuksia höllentämällä, vaan heikkenee. Sosiaalityö ei ole vain juttelua asiakkaan kanssa, kuten valitettavan monet luulevat.

Täytyy myös muistaa, että sosiaalihuollon laillistettujen ammattihenkilöiden työnjaon kehittäminen on tärkeää ja siinä on parannettavaa.
Sosiaalipalveluissa tarvitaan ehdottomasti sekä sosiaalityön maisteritutkinnon suorittaneita että sosiaalialan ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneita. Työnjakoa tulee kehittää niin, että kunkin ammattiryhmän paras osaaminen kohdennetaan oikein juuri niihin tehtäviin, joihin koulutus antaa parhaimmat valmiudet. Kysymys on kuitenkin eri tutkinnoista, ja ne tuottavat eri osaamisen. Julkisessa keskustelussa usein nämä tuntuvat menevän sekaisin.

Tunnen useita sosionomeja, jotka ovat opiskelleet avoimessa yliopistossa sosiaalityötä, mutta eivät ole yrityksistä huolimatta päässeet sisälle yliopistoon opiskelemaan sosiaalityötä, koska kiintiö on ollut niin pieni. Tämä on asia, mitä voisi helpottaa ja nostaa avoimen väylän kautta opiskelemaan hakeutuvien kiintiön aloituspaikkamäärää. Hyvinvointialueet ja yliopistot voisivat myös tehdä asiassa yhteistyötä.

Esitettävä muutos, että laillistetun ammattihenkilön tehtävässä toimiva olisi Valviran valvonnan alaisuudessa, vaikkei ole vielä laillistettu ammattihenkilö, on toivottava. Tämä olisi yhdenmukainen terveydenhuollon kanssa ja mahdollistaisi valvonnan ulottamisen tilapäisesti sosiaalityöntekijänä toimiviin.